Työeläkkeiden rahoitus
Julkisalojen työeläkemaksut vuodelle 2022
Julkisalojen eli Kevan jäsenyhteisöjen, valtion ja evankelis-luterilaisen kirkon työeläkemaksut vuodelle 2022 on vahvistettu. Kevan jäsenyhteisöjen maksuista päättää Kevan valtuutetut, valtion…
Miksi rahoitamme nykyeläkeläisten eläkkeitä?
Väitän, että kaikkein olennaisin asia työeläkkeestä on jäänyt pimentoon. Onko näin ollut aina vai hautautuiko tärkeä fakta jossain siinä kohtaa,…
Siimes pohti työeläkkeiden rahoitusta Demarinuorten eläketilaisuudessa
Toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes oli keskustelijana Demarinuorten järjestämässä eläkekeskustelussa 30. marraskuuta. Ostrobotnian Tina-klubilla Helsingissä ja livestreamina järjestetyssä tilaisuudessa keskusteltiin muun muassa…
Väestön ikääntyminen muuttaa Suomea, mutta mihin suuntaan?
Väestön ikääntyminen on yksi keskeisimmistä globaaleista megatrendeistä 2000-luvulla ja löytyy oikeastaan kaikista vuosisadan merkittävimpiä kehityskulkuja maalailevista rankinglistauksista. Se on myös…
Yksityisalojen työeläkemaksut vuodelle 2022 vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on eilen vahvistanut yksityisalojen työeläkemaksun vuodelle 2022. Maksu on ensi vuonna keskimäärin 24,85 prosenttia palkasta. Maksuun sisältyy…
Onko eläkemaksu huono sijoitus?
Yrittäjien keskuudesta kuulee usein kommentteja, joiden sanoma on, että yrittäjän eläkemaksut eli YEL-maksut kannattaa pyrkiä minimoimaan, koska rahalle ei niissä…
Vuoden 2022 työeläkemaksu menossa vahvistettavaksi
Yksityisaloilla perittävä työeläkemaksu vuonna 2022 tulee olemaan keskimäärin 24,85 prosenttia palkasta. Työeläkeyhtiöiden valtuuttamana tulemme toimittamaan sosiaali- ja terveysministeriölle lähiaikoina hakemuksen…
Siimes pohti eläkejärjestelmän muutostarpeita Ylen A-Talkissa
Ylen A-Talkissa keskusteltiin eilen tulevaisuuden eläkkeiden rahoittamisesta ja eläkejärjestelmän uudistamisesta. Mukana keskustelussa oli toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes, joka pohti muun muassa…
Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus vahvassa nousussa
Positiivisissa merkeissä jatkunut kevät ja kesä sijoitusmarkkinoilla ovat tuoneet työeläkevakuuttajille hyvät sijoitustuotot ja vahvistaneet yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuutta. Toimijoiden keskimääräinen vakavaraisuusaste…
Mitä budjettiriihi tuotti pitkän aikavälin rakenteellisten ongelmien ratkaisuun?
Väestöpolitiikka on vihdoin noussut mukaan politiikanteon keskiöön, mitä vahvistaa osaltaan hallituksen uusi koulutus- ja työperäisen maahanmuuton tiekartta 2035. Työmarkkinoiden kasvavan…