Uutiset
Uutisia Telan ja työeläkealan ajankohtaisista aiheista.
Nuorille päättäjille ja vaikuttajille suunnattu työeläkekoulumme tulee taas – ilmoittaudu mukaan!
Nuorten asema työeläkejärjestelmässä on kattoteemana nuorten työeläkekoulu -webinaarissamme, jonka järjestämme tulevana ystävänpäivänä. Onko eläkejärjestelmä oikeudenmukainen kaikille sukupolville? Riittävätkö rahat, myös…
Nimitys Telassa: Mikko Mäkinen pääekonomistiksi
Kauppatieteiden tohtori Mikko Mäkinen (55) on nimitetty Työeläkevakuuttajat Telan pääekonomistiksi.
Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto vuodelta 2022 valmistunut
Työeläkevakuutusten neljäs eli viimeinen siirtokierros viime vuodelta päättyi vuodenvaihteessa. Työeläkeyhtiöiltä saamiemme tietojen pohjalta olemme koonneet vuotta 2022 koskevan yhtiökohtaisen vakuutussiirtojen…
Työeläketurvan kattavuus on yhä tärkeämpää, sanoo Pelkonen Ykkösaamussa
Kuinka hyvin eläkejärjestelmämme huomioi erilaiset yrittäjät tai varttuneemmat työelämässä jatkajat? Kysymystä käsiteltiin tänään Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, jossa yhteiskuntavaikuttamisen päällikkömme…
Yhtiökohtainen hoitokustannusosa käyttöön vuoden 2023 alussa
Yksityisalojen työeläkemaksuun sisältyy yhtenä osana hoitokustannusosa, jolla katetaan työeläkevakuuttajien toiminnasta aiheutuvat kustannukset eli liikekulut. Tähän saakka hoitokustannusosa on ollut kaikille…
Rauhallista joulunaikaa ja onnea vuoteen 2023!
Lämmin kiitos kuluneen vuoden yhteistyöstä. Toivottavasti pääset levähtämään ja nauttimaan niin joulun kuin talvenkin mukavista hetkistä.
Haemme joukkoomme lakiasiainpäällikköä
Kehitämme toimintaamme ja haemme nyt joukkoomme osaavaa ja innostunutta lakiasiainpäällikköä.
Suositus työeläkekuntoutukseen liittyvien kustannusten korvaamisesta päivitetty vuodelle 2023
Kuntoutusasiain työryhmämme on päivittänyt työeläkevakuuttajien yhteisen suosituksen työeläkekuntoutukseen osallistumisesta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta. Päivitetty suositus on julkaistu verkkosivuillamme. Uusi suositus tulee…
Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus heikkeni hieman alkusyksyn aikana
Kulunut vuosi jatkui sijoitusmarkkinoilla epävakaana loppukesän ja alkusyksyn aikana. Myös työeläkevakuuttajien sijoitustoiminta on jatkunut tappiollisena, mikä näkyy myös vakavaraisuuden heikkenemisenä.…
Julkisalojen työeläkemaksut vuodelle 2023 vahvistettu
Julkisalojen eli Kevan jäsenyhteisöjen, valtion ja evankelis-luterilaisen kirkon työeläkemaksut vuodelle 2023 on vahvistettu. Kevan jäsenyhteisöjen maksusta päättävät Kevan valtuutetut. Valtion…