Eläkevarojen rahastointi tuo selustatukea
Siivu jokaiselta palkansaajalta kerättävästä työeläkemaksusta rahastoidaan. Se siis säästetään ja sijoitetaan tulevia aikoja varten. Niin on tehty 1960-luvulta saakka, kaukonäköisesti.
Jos olit keskituloinen palkansaaja vuonna 2017, palkkasi oli noin 3300 euroa kuukaudessa. Jos olit silloin alle 53-vuotias, maksoit jokaisesta palkastasi työeläkemaksua 202,95 euroa. Sen lisäksi työnantajasi maksoi puolestasi noin 592,35 euroa. Vuoden aikana teidän kummankin maksuista kertyi yhteensä vajaat 10 000 euroa.
Siitä summasta noin 7800 eurolla* maksettiin eläkkeitä. Noin 1500 euroa* siirrettiin syrjään, eläkerahastoihin, ja sijoitettiin.
Näin toimitaan, sillä Suomen työeläkejärjestelmässä varat rahastoidaan osittain. Näin on tehty 1960-luvulta lähtien. Tällä tavalla on varauduttu esimerkiksi siihen, että yhä suurempi osa meistä on eläkkeellä yhä pidempään ja työikäisten määrä pienenee.
Osittainen rahastointi koskee yksityisalojen työntekijöiden ja merimiesten työeläkejärjestelmiä ja eläkelajista vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeitä. Yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkkeet kustannetaan vuosittain kerättävillä työeläkemaksuilla, ja valtio osallistuu myös niiden rahoittamiseen. Samoin kuntien ja valtion työntekijöiden eläkkeet rahoitetaan pääosin työeläkemaksuilla, mutta niiden eläkejärjestelmiin sisältyy kuitenkin myös puskuriluonteiset rahastot.
Rahastoinnilla syntyy aikavaikutus
‒ Koko eläkejärjestelmän näkökulmasta eläkevarojen rahastointi on ikään kuin lykättyä kulutusta. Kun kaikkia maksuilla kerättyjä varoja ei käytetäkään saman tien eläkkeiden maksuun, vaan niiden käyttöä lykätään vuosikymmenien päähän, syntyy aikavaikutus. Näin eläkevaroille tavoitellaan tuottoa, selittää analyytikkomme Kimmo Koivurinne.
Sitä työeläkevaroille haetaan, mutta konservatiivisesti. Työeläkevarojen sijoittamista säätelevä laki määrittelee, että varat on sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti.
Mutta kun puhutaan parin sadan miljardin euron suuruisista rahastoista, jo varsin vaatimattomiltakin tuntuvat tuottoprosentit tarkoittavat isoa rahamäärää. Lisäksi työtä tekee Koivurinteen mainitsema aikavaikutus, korkoa korolle -ilmiö.
Talouden notkahduksia siedetään paremmin
Entä jos olisi toisin?
‒ Jos kaikki vuosittain kerättävät työeläkemaksut käytettäisiin eläkkeiden rahoittamiseen eli meillä olisi käytössä niin sanottu jakojärjestelmä, oltaisiin kovin alttiita suhdanteiden heilahteluille. Jos työttömyys yllättäen kasvaisi, ei työeläkemaksuista yhtäkkiä saataisikaan tarpeeksi rahaa, joilla maksaa eläkkeitä, Koivurinne kuvaa.
Rahastot antavat siis selustatukea.
‒ Talouden notkahduksia siedetään paremmin, kun taustalla ovat rahastot. Puhdas jakojärjestelmä on alttiimpi myös väestörakenteen muutoksille, Koivurinne huomauttaa.
Yksittäisen ihmisen näkökulmasta rahastoinnin hyöty näkyy siten, että rahastoinnilla varoja säästetään vanhuuden turvaksi silloin kun tulot ovat korkeimmillaan eli työuran aikana ja käytetään silloin, kun tulot ovat työssäoloaikaa matalammat.
Osa eläkkeistä maksetaan rahastoista
Rahastoja on käytetty koko eläkejärjestelmän olemassaolon, mutta vuodesta 2013 eläkemenot ovat kasvaneet saatuja maksutuloja suuremmiksi. Erotus katetaan eläkerahastoista. Tulevaisuudessa niistä hoidetaan yhä suurempi osa eläkemenoista. Ilman tätä mahdollisuutta olisi jouduttu joko nostamaan työeläkemaksuja tai heikentämään eläke-etuuksia.
– Rahastot ovat puskuri, joiden avulla työeläkemaksut pyritään pitämään kohtuullisina. Se on erityisen tärkeää, kun väestön ikääntyminen tarkoittaa myös sitä, että verovaroin rahoitettavia palvelujakin – kuten sosiaali- ja terveyspalveluja – tarvitaan enemmän, Koivurinne sanoo.
Onko 200 miljardia euroa paljon?
Rahastoissa on nyt noin 200 miljardia euroa rahaa. Vaikka summa on iso, myös maksettavaksi kertyneitä työeläkkeitä on paljon, yli 600 miljardia.
‒ Usein ajatellaan, että eläkerahastot ovat todella suuret, ja ovathan ne sitä yksityisen ihmisen näkökulmasta. Kun asiaa ajatellaan toista kautta, ne eivät enää olekaan niin valtavat, Koivurinne aloittaa.
‒ Tänä vuonna eläkkeitä maksetaan lähes 30 miljardin edestä. Jos kuvitellaan, että kaikki eläkkeet maksettaisiin eläkerahastoista, riittäisi niistä siis rahaa eläkkeiden maksuun vain vajaaksi kymmeneksi vuodeksi. Eläkkeet ovat iso menoerä.
Eläkevaroilla ja niiden tuotoilla on tarkoitus kattaa osa myös jokaisen sukupolven tulevista eläkkeistä, ja rahastot on mitoitettu riittämään kaikille.
Haussa tasainen, turvallinen tuotto
Työeläkevakuuttajat hakevat varoille tasaista, mutta turvallista tuottoa. Vertailukelpoista tietoa koko työeläkealan sijoitustuotoista on olemassa vuodesta 1997. Reaalinen tuotto eli tuotto ilman inflaation vaikutusta on 21 vuoden aikana ollut keskimäärin 4,2 prosenttia vuodessa.
Jaksoon mahtuu nousuja ja laskuja. Vuoden 2008 finanssikriisiin saakka eläkevarat ja niiden tuotot kasvoivat. Kriisi notkautti sekä eläkevaroja että niiden sijoituksista saatuja tuottoja. Sijoitustuotot niiasivat myös vuonna 2011. Vuosina 2012 – 2017 eläkevarat ovat kasvaneet vuosittain.
Viime vuonna sijoitusten tuotot jäivät hieman pakkaselle.
Sijoitusten tuotto lasketaan Finanssivalvonnan määräämällä tavalla. Tuotot sisältävät osingot, korot ja vuokrat sekä sijoitusten arvonnousut ja -laskut, onpa niitä realisoitu tai ei. Nämä suhteutetaan sijoitettuun pääomaan.
Hieman yli puolet (54 %) eläkevaroista oli vuoden 2018 syyskuun lopussa sijoitettu osakkeisiin ja osaketyyppisiin sijoituksiin. Korkosijoituksissa oli 38 prosenttia ja kiinteistöissä 8 prosenttia.
Hieman yli neljäsosa sijoituksista kohdistui Suomeen. Noin viidennes oli sijoitettu muualle euroalueelle, runsas puolet euroalueen ulkopuolelle.
* Lukuja on korjattu 28.2.2019 niissä huomattujen epätarkkuuksien vuoksi. Suuruusluokaltaan luvut pysyivät samoina.
- Vuonna 1975 työeläkeyhtiöiden sijoitussalkuissa oli osakkeita vajaat 2 prosenttia, nyt yli 50 prosenttia.
- Yksityisten alojen työeläkevarojen reaalituotto on ollut 20 viime vuoden aikana keskimäärin 4,1 prosenttia ja julkisten alojen keskimäärin 4,7 prosenttia.
- Työeläkkeitä maksettiin 27 miljardia euroa, kansaneläkkeitä ja takuueläkkeitä yhteensä 2,4 miljardia euroa vuonna 2017.
- Maksetuista eläkkeistä 85 prosenttia oli vanhuuseläkkeitä, noin 7 prosenttia työkyvyttömyyseläkkeitä.
Lähteet: Tela ja Eläketurvakeskus.
Sijoitukselle kertyy ajan mittaan tuottoa. Tuottoa kertyy sekä alun perin sijoitetulle pääomalle että edellisten vuosien tuotoille. Tätä kutsutaan korkoa korolle -ilmiöksi. Vuosien mittaan kertyvä tuotto voi siis kasvaa, vaikka lisää ei sijoitettaisikaan.
Kun sijoitetaan vuosikymmeniksi, kuten työeläkejärjestelmässä, korkoa korolle -ilmiöllä on suuri merkitys.
Pörssisäätiön sivuilla havainnollisestaan, miten korkoa korolle -ilmiö toimii.
Kolme kysymystä, kolme näkökulmaa
Kansainvälistä näkökulmaa ja historiaperspektiiviä työeläkerahastoihin tuovat Eläketurvakeskuksen ja Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntijat sekä työeläkejärjestelmään perehtynyt historiantutkija.
Verovaroilla iso rooli Keski-Euroopassa
Millaisella tasolla Suomeen nähden eläkemaksut ovat maissa, joissa työeläkemaksuja ei rahastoida, Eläketurvakeskuksen erityisasiantuntija Antti Mielonen?
Saksa ja Itävalta ovat hyviä esimerkkejä maista, joissa on vakiintunut eläkejärjestelmä ja lakisääteiset työeläkkeet. Saksassa maksutaso on aika matala. Lakisääteisen eläkkeen eläkemaksu on yhteensä 18,6 prosenttia palkasta. Se on ylipäätään yksi alimmista lakisääteisistä eläkemaksuista missään maassa. Maksu jakautuu puoleksi työnantajalle ja työntekijälle. Itävallassa maksu on yhteensä 22,8 prosenttia. Työntekijä maksaa siitä 10,25 prosenttia, työnantaja 12,55 prosenttia. Siis hiukan matalampi kuin meillä.
Helposti unohtuu se, että valtio rahoittaa eläkkeitä Saksassa ja Itävallassa merkittävästi. Noin 20‒30 prosenttia eläkejärjestelmän tuloista tulee siellä verovaroista. Itse asiassa valtio rahoittaa eläkejärjestelmää voimallisesti monessa maassa. Se pitää maksutason matalampana kuin se muuten olisi. Keski-Euroopassa verovarat ovat eläkejärjestelmän olennainen komponentti.
Toinen ääripää eläkemaksuissa on Italia. Siellä maksu on omissa lukemissaan, 33 prosenttia. Työntekijä maksaa maksusta kolmasosan, työnantaja kaksi kolmasosaa.
Saksan maksutasolle löytyy selitys 1980-luvun lopulta. Silloin Saksassa ennustettiin väestökehitystä ja eläkkeiden tulevaa maksutasoa. Se näytti nousevan lähes 40 prosenttiin. Siihen aikaan Saksassa oli antelias eläkejärjestelmä ja paljon etuuksia. Samalla se oli kestämätön järjestelmä.
Kun eläkerahaa ei ollut rahastoitu etukäteen, väestön ikääntyminen ja suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle aiheutti maksuun karmean nousupaineen. Saksassa on sen jälkeen tehty monta uudistusta, joissa on puututtu eläkkeiden määräytymiseen, eläkeikään ja indeksointiin. Siten Saksa sai vakautettua eläkemaksun noin 20 prosenttiin. Talouden hyvät vuodet ovat vielä tiputtaneet maksua.
Utuisia näkymiä taloudessa
Eläkerahastoille haetaan tuottoja erilaisista sijoituskohteista, eri puolilta maailmaa. Miltä maailmantalous vaikuttaa lähitulevaisuudessa, Elinkeinoelämän keskusliiton johtava ekonomisti Sami Pakarinen?
Näkymät ovat nyt aiempaa huolestuttavammat. Kasvuennusteita on entrattu alaspäin, eivätkä poliittiset jännitteet ole hävinneet mihinkään.
Yhdysvalloissa suhdanne alkaa kypsyä. Eurooppa on kasvanut huomattavasti vähemmän aikaa, ja Suomi vielä vähemmän. Jos Yhdysvalloissa mennään jossain vaiheessa taantumaan, se tuntuu sekä Euroopassa että meillä.
Yhdysvalloissa osakemarkkinat on hinnoiteltu ihan eri tavalla kuin Aasiassa. Japani voisi olla turvallisuushakuisen näkökulmasta houkuttelevampia kuin jenkit.
Kun epävarmuus kasvaa, koroissa ei enää ole nostopainetta. Mihin raha siis suuntautuu, jos korot pysyvät matalalla? Yksi pidemmällä tähtäimellä houkuttava kohde on varmaankin kiinteistösektori. Se on sitä globaalistikin, koska kaupungistuminen jatkuu. Kasvupotentiaalia on kaikilla toimialoilla, jotka tarjoavat ratkaisuja suuriin megatrendeihin, kuten ilmastonmuutokseen, kaupungistumiseen ja väestön ikääntymiseen.
Intia lienee nouseva talous. Sillä ovat väestötekijät puolellaan. Jos katsotaan vielä pidemmällä aikavälillä, Afrikan mantereella on YK:n ennusteiden mukaan huimaa väestönkasvua. Mutta miten instituutiot tukevat sitä?
Meillä Suomessa ollaan nyt tärkeiden kysymysten edessä. Muutamassa vuodessa on tapahtunut isoja, pitkällä aikavälillä vaikuttavia kehityskulkuja, kuten syntyvyyden pieneneminen. Kun vielä menemme ikääntymisen aallon kärjessä Euroopassa, miten selätämme pitkän hitaan kasvun ajan? Siinä on haastetta kerrakseen.
Vaalikampanjoissa kenties saadaan yksinkertaisia vastauksia vaikeisiin ongelmiin, mutta niihin ei pidä sortua.
Työeläkejärjestelmästä käytännön kompromissi
Miksi työeläkejärjestelmää suunnitellut Teivo Pentikäisen komitea päätyi 1960 siihen, että työeläkejärjestelmästä tehdään osittain rahastoiva, valtiotieteiden tohtori Matti Hannikainen?
Komitea istui pitkään ja oli eri mieltä monesta asiasta. Rahastointi oli yksi niistä. Voisi sanoa, että komitea kannatti lähtökohtaisesti suurempaa rahastointia. Oli kuitenkin kaksi suurta ongelmaa: inflaatio ja maksut.
1960-luvun alun yhteiskunnassa oli vaikea sijoittaa rahastoituja pääomia niin, että eläkkeiden ostovoima olisi voitu kovassa inflaatiossa säilyttää. Tämä oli tärkein syy mennä osittaiseen rahastointiin.
Inflaatio jylläsi itse asiassa vuosikymmeniä. Mietinnön sanamuodoista voi päätellä, inflaation ajateltiin olevan pienempi joskus tulevaisuudessa. Niinhän tapahtuikin, mutta vasta 1980-luvulla.
Toinen syy olivat maksut. Puhtaasti rahastoiva järjestelmä ei voinut tulla kyseeseen, sillä olisi käynyt kalliiksi rahastoida tulevat eläkkeet täysimääräisesti koko ajan. Maksuista olisi tullut aluksi liian korkeita. Oli sekin ongelma, että puhdas rahastoiva järjestelmä olisi tullut voimaan hyvin hitaasti. Miten silloin olisi hoidettu vanhimpien ikäluokkien eläkkeet?
Jos olisi menty täysin jakojärjestelmään, jossa eläkkeet maksetaan suunnilleen kunakin hetkenä kerättävillä eläkemaksuilla, inflaation vaikutus olisi vältetty. Komiteassa kuitenkin ajateltiin, että olisi ollut oikeudenmukaista, että kukin sukupolvi maksaisi omat eläkkeensä.
Tällaisessa puhtaassa jakojärjestelmässä taas suurempi maksurasitus olisi silloin aina siirtynyt tulevaisuuteen, kun eläkkeet ajan myötä kasvoivat. Puhdas jakojärjestelmäkään ei siis tullut kyseeseen. Tehtiin kompromissi.
Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian dosentti Matti Hannikainen on toinen Ansioiden mukaan. Yksityisalojen työeläkkeiden historia -kirjan kirjoittajista. Hän kirjoittaa parhaillaan Varman historiaa.