Siirry sisältöön

Esittelyssä Turkka Sinisalo

Turkka Sinisalo aloitti yhteiskuntavaikuttamisen asiantuntijanamme kesäkuussa. Sinisalon tehtäviin Telassa kuuluu muun muassa nuoriso- ja opiskelijajärjestöyhteistyön ylläpito sekä yhteiskunnallisen vaikuttamistyön suunnittelu ja kehittäminen.

Kuka?

Yhteiskunnalliset asiat ovat vieneet minua jo varhain. Olen kolunnut pitkään opiskelijapolitiikan saralla sekä käsitellyt sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksiä työssä, vapaa-ajalla ja opinnoissa. Toiminut muun muassa mielenterveysjärjestöjen Mielenterveyspoolin hankepäällikkönä, Suomen ylioppilaskuntien liiton sosiaalipolitiikan asiantuntijana sekä Kokoomusopiskelijoiden pääsihteerinä.

Turkka Sinisalo henkilökuva.
Turkka Sinisalo on kuulunut Telan vahvuuteen kesäkuun puolivälistä lähtien.

Vastuualueet?

  • nuoriso- ja opiskelijajärjestöyhteistyö
  • yhteiskunnallisen vaikuttamistyön suunnittelu ja kehittäminen
  • sidosryhmätyö
  • työkyky- ja kuntoutusasiat, yhteyshenkilönä Telan Työkyvyttömyysasioiden asiantuntijaryhmässä

Vapaa-ajalla?

Vapaa-ajalla olen mieluiten hyvän kirjan ääressä. Käsistäni löytää todennäköisemmin maailmankirjallisuuden uutuuksia tai mielenkiintoisen tietokirjan, yleensä yhteiskunnallisista aiheista. Lisäksi rentoudun mielelläni lähiluonnossa tai uimahallissa. Penkkiurheilen aktiivisesti erityisesti jääkiekon ja TPS:n tahdissa. Ajan viettäminen perheen ja ystävien kanssa antavat myös sisältöä vapaa-aikaani.

Jos sinun täytyisi kiteyttää eläkejärjestelmä yhteen mietelauseeseen?

Eläkejärjestelmä on kuin Huuhkajien arvokisapaikka eli eri sukupolvien yhteinen unelma.

Ota yhteyttä!

Twitterissä: @TurkkaSinisalo