Siirry sisältöön

Siimes pohti eläkejärjestelmän muutostarpeita Ylen A-Talkissa

Ylen A-Talkissa keskusteltiin eilen tulevaisuuden eläkkeiden rahoittamisesta ja eläkejärjestelmän uudistamisesta. Mukana keskustelussa oli toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes, joka pohti muun muassa keinoja reagoida syntyvyyden laskun vaikutuksiin ja syntyneiden pienten ikäluokkien asemaan.

”Syntyvyyden poikkeuksellisen nopea ja dramaattinen lasku Suomessa 2010-luvulla on nyt eläkejärjestelmän uudistamisen suuri taustakysymys”, Siimes sanoo.

Eläkejärjestelmässä on reagoitu ja rakennettu sopeuttavia mekanismeja elinajan pidentymisen varalle. Sama savotta on edessä alentuneen syntyvyyden kanssa, Siimes toteaa.

Esillä keskustelussa olivat myös muun muassa työperäinen maahanmuutto, työeläkkeen suhde muuhun sosiaaliturvaan, eläkevarojen sijoitustuottojen parantaminen, eläkejärjestelmän mahdolliset erilaiset automaattiset sopeutusmekanismit ja työkyky.

Siimeksen lisäksi A-Talkissa olivat keskustelemassa sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen, työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto ja Helsingin yliopiston professori Niku Määttänen.

Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa.