Työeläkeindeksi
Työeläkkeiden indeksileikkuri kohdistuisi pääasiassa muualle kuin valtiontalouteen
Maaseudun Tulevaisuuden uutisessa (3.4.) kirjoitettiin työeläkkeistä ja valtiovarainministeriön virkamiesten esityksestä, jonka mukaan indeksikorotuksia voitaisiin leikata valtiontalouden vahvistamiseksi. Otsikon ”Indeksikorotukset tarkasteluun?”…
Työeläketurvan indeksitarkistukset vuodelle 2023 vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on eilen vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2023. Kyseessä ovat palkkakertoimeen ja työeläkeindeksiin liittyvät tarkistukset. Työeläkeindeksi kasvaa…
Indeksikorotusten vaikutukset alkavaan työeläkkeeseen
Sekä maksussa olevia työeläkkeitä että alkavan työeläkkeen perustana olevia vuosiansioita korotetaan vuosittain erilaisilla indekseillä, joihin vaikuttavat niin hintojen kuin ansioiden…
Näkyykö inflaatio eri tavalla eläkeläisen kulutuskorissa?
Lyhyen aikavälin inflaatiopaineet syntyvät nyt erityisesti energiahintojen kehityksestä. Yli 65-vuotiaiden oman kulutuskorin hintakehitys ei tällä hetkellä juuri poikkea keskimääräisen kulutuksen…
Työeläketurvan indeksitarkistukset vuodelle 2022 vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on viime viikolla vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksi vuodelle 2022. Kyseessä ovat palkkakertoimeen ja työeläkeindeksiin liittyvät tarkistukset.
Työeläketurvan indeksitarkistukset vuodelle 2021 vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on eilen vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2021. Kyseessä ovat palkkakertoimeen ja työeläkeindeksiin liittyvät tarkistukset.
Työeläketurvan indeksitarkistukset vuodelle 2020 vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti 24.10. työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2020. Kyseessä ovat palkkakertoimeen ja työeläkeindeksiin liittyvät tarkistukset.
Työeläkeindeksin palauttaminen palkkatasoindeksiksi
Annoimme lausunnon eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle koskien kansalaisaloitetta, jossa esitetään työeläkeindeksin palauttamista takaisin palkkatasoindeksiksi.
Kansalaisaloite työeläkeindeksistä haikailee menneisyyteen
Eduskunta sai käsiteltäväkseen ehdotuksen työeläkeindeksin sitomisesta kokonaan palkkojen kehitykseen. Se merkitsisi paluuta 70-luvulle. Työeläkkeiden rahoitus ei nykyisellään kestäisi muutosta ja…
Eläkerahastoissa on nykyisten ja tulevien eläkeläisten varoja
Esko Lagerblom nosti mielipidekirjoituksessaan (Karjalainen 5.10.2016) esiin työeläkeindeksin muutoksen ja sen mahdolliset vaikutukset kotimaisen kulutuksen lisääntymiseen. Eläkeläisillä on merkittävä rooli…