Työeläkeindeksi

Työeläkeindeksi ja palkkakerroin korottavat työeläkkeitä ensi vuonna arviolta lähes yhtä paljon
Eläketurvakeskus julkaisi eilen ennakkoarvion työeläkkeisiin vaikuttavien indeksien tuottamista korotuksista vuonna 2024. Arvion mukaan maksussa oleviin työeläkkeisiin olisi tulossa lähes saman…

Vallattomat virkamiehet heiluttavat eläkeviikatetta
Työmarkkinajärjestöt päättävät eläkerahoista, mutta järjestelmää yritetään vaivihkaa muuttaa. Eläkeleikkaukset eivät myöskään parantaisi valtion talouden tilaa niin paljon kuin annetaan ymmärtää,…

Uudet Q&A-tietopaketit avaavat työeläkejärjestelmän ja julkisen talouden välistä suhdetta
Olemme julkaisseet verkkosivuillamme kaksi uutta Q&A-tietopakettia, joissa tarkastellaan työeläkejärjestelmän talouden roolia ja merkitystä julkisen talouden kokonaisuudessa sekä yleisellä tasolla että…

Julkisen talouden eri osia ei pidä peluuttaa toisiaan vastaan
Hallitusneuvotteluissa haetaan ratkaisuja julkisen talouden tasapainottamiseen. Niiden etsimisessä on hyvä muistaa, että julkinen talous ei ole yhtenäinen sammio vaan kolmiosainen…

Työeläkkeiden indeksileikkuri kohdistuisi pääasiassa muualle kuin valtiontalouteen
Maaseudun Tulevaisuuden uutisessa (3.4.) kirjoitettiin työeläkkeistä ja valtiovarainministeriön virkamiesten esityksestä, jonka mukaan indeksikorotuksia voitaisiin leikata valtiontalouden vahvistamiseksi. Otsikon ”Indeksikorotukset tarkasteluun?”…

Työeläketurvan indeksitarkistukset vuodelle 2023 vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on eilen vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2023. Kyseessä ovat palkkakertoimeen ja työeläkeindeksiin liittyvät tarkistukset. Työeläkeindeksi kasvaa…

Indeksikorotusten vaikutukset alkavaan työeläkkeeseen
Sekä maksussa olevia työeläkkeitä että alkavan työeläkkeen perustana olevia vuosiansioita korotetaan vuosittain erilaisilla indekseillä, joihin vaikuttavat niin hintojen kuin ansioiden…

Näkyykö inflaatio eri tavalla eläkeläisen kulutuskorissa?
Lyhyen aikavälin inflaatiopaineet syntyvät nyt erityisesti energiahintojen kehityksestä. Yli 65-vuotiaiden oman kulutuskorin hintakehitys ei tällä hetkellä juuri poikkea keskimääräisen kulutuksen…

Työeläketurvan indeksitarkistukset vuodelle 2022 vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on viime viikolla vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksi vuodelle 2022. Kyseessä ovat palkkakertoimeen ja työeläkeindeksiin liittyvät tarkistukset.

Työeläketurvan indeksitarkistukset vuodelle 2021 vahvistettu
Sosiaali- ja terveysministeriö on eilen vahvistanut työeläketurvaa koskevat indeksit vuodelle 2021. Kyseessä ovat palkkakertoimeen ja työeläkeindeksiin liittyvät tarkistukset.