Siirry sisältöön

Alueellisten työeläkekoulujen kiertue jatkuu syyskuussa

Alueellisia työeläkekouluja on järjestetty jo seitsemän vuotta ja ne ovat löytäneet mukavasti paikkansa ja kuulijansa. Yhteistyössä ovat mukana SAK, Akava ja STTK sekä eläke-etuuksien erityisosaamisesta vastaa Eläketurvakeskuksen kouluttajat. Tänä vuonna järjestämme jo toistamiseen koko Suomen kattavan työeläkekoulukiertueen 16 kaupungissa.

Keväällä kiersimme kahdeksassa suurimpien maakuntakeskuksien kaupungeissa. Aloitimme helmikuussa Kuopiosta ja päätimme huhtikuussa Hämeenlinnaan. Tavoitimme kaikkiaan 370 eri ammattiliittojen luottamusmiestä, hallinnon-, aktiivi- ja rivijäsentä.

Mikä koulutuksesta jäi tärkeimpänä mieleen?

Tämän vuoden kiertueemme teema on eläkepolitiikka tulevaisuudessa, eläkkeiden rahoitus ja riittävyys sekä eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat.

Kevään kiertueella osallistujat kiittelivät, että saivat hyvän yleiskuvan eläkepolitiikan monisäikeisyydestä, neuvotteluista, suunnitelmista ja palkansaajien tavoitteista, joista kertoivat palkansaajajärjestöjen kouluttajat. Esityksissä kerrottiin myös ajankohtaista tietoa indekseistä ja eläkeläisköyhyydestä. Eläketurvakeskuksen esiintyjät maalasivat hyvän yleiskuvan eläkkeistä ja saivat kiitosta malliesimerkeistä eri etuuksien osalta sekä vinkeistä, mitä tulee huomioida, kun suunnittelee eläkkeelle jäämistä. Meidän kouluttajamme taustoittivat eläkejärjestelmää aina historiasta käsin ja avasivat järjestelmän kokonaisuutta. Osallistujat saivat uutta tietoa eläkkeiden rahoituksesta ja selvennystä myös esimerkiksi eläkekatosta.

Kaikkia koulutuksen osa-alueita pidettiin hyödyllisinä ja ne selkeyttivät aiemmin opittuja asioita. Osallistujat pohdiskelivat, että oman eläkkeensä kertymistä kannattaa seurata ja tehdä suunnitelmia sekä pohtia erilaisia vaihtoehtoja hyvissä ajoin, kun asiaan on vielä mahdollista vaikuttaa. Yksi keino on esimerkiksi työskentely pidempään alemman vanhuuseläkeiän sijaan aina tavoite-eläkeikään asti.

Moni osallistuja totesi asioiden olevan moniulotteisia, vaikka olisikin ollut aiemmin koulutuksissa mukana, aina tulee uutta näkökulmaa aiheeseen, joita ei edellisellä kerralla vielä pystynyt omaksumaan. Oppia tarvitaan siis vielä lisää.

Alueellisia työeläkekouluja samalla mallilla ensi syksynä

Kiertueemme jatkuu syyskuun alussa Jyväskylästä ja päättyy lokakuun lopussa Turkuun.

Syksyn koulutuksien ilmoittautuminen on ollut auki koko kevään. Osallistujat ovat saaneet tai saavat kutsun työeläkekouluun oman ammattiliittonsa kautta. Työeläkekouluihin voi ilmoittautua myös Alueellisten työeläkekoulujen sivujemme kautta.

Syksyllä tavataan:

  • Jyväskylä 4.9.
  • Seinäjoki 11.9.
  • Lappeenranta 18.9.
  • Tampere 25.9.
  • Oulu 2.10.
  • Rovaniemi 9.10.
  • Lahti 16.10.
  • Turku 23.10.

Keväällä työeläkekouluja järjestettiin seuraavilla paikkakunnilla:

Kuopio, Joensuu, Mikkeli, Kouvola, Pori, Vaasa, Helsinki ja Hämeenlinna.

Tervetuloa koulutuksiin!

Kommentit

Vastaa


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Kirjoittaja

Kirsi Siltanen

Koulutuspäällikkö