Siirry sisältöön

Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto vuodelta 2021 valmistunut

Työeläkevakuutusten neljäs eli viimeinen siirtokierros viime vuodelta päättyi vuodenvaihteessa. Työeläkeyhtiöiltä saamiemme tietojen pohjalta olemme koonneet vuotta 2021 koskevan yhtiökohtaisen vakuutussiirtojen tilaston verkkosivuillemme.

Työeläkevakuutuksen ottajat eli työnantajat ja yrittäjät voivat siirtää TyEL- ja YEL-vakuutuksensa työeläkeyhtiöstä toiseen sillä edellytyksellä, että työeläkevakuutus on ollut vähintään vuoden ajan samassa yhtiössä ennen siirtoa toiseen yhtiöön. Siirtoajankohtien määräpäivät ovat neljästi kalenterivuodessa: tammi-, huhti-, heinä- ja lokakuun ensimmäisenä päivänä.

Siirtoliike vuonna 2021, vuoden 2021 aiempien vuosineljännesten tilastot sekä aikaisempien vuosien siirtoliiketilastot löytyvät kootusti Työeläkeyhtiöiden välinen siirtoliike -sivultamme. Lisäksi sivulta löytyvät siirtoliikkeen aikasarjat vuosilta 2002-2020.