Siirry sisältöön

Kulttuurisesti moninainen, hyvä työelämä on jokaisen vastuulla, viestii tuore kampanja

Tela on yhdessä yli 20 muun suomalaisen organisaation kanssa mukana tukemassa somevaikuttajavetoista kampanjaa, jonka tavoitteena on avata silmät kulttuurisesti moninaisen työelämän mahdollisuuksille.

Tänään käynnistyvä Muutostöissä-kampanja haluaa puhutella kaikkia työelämässä olevia ja herätellä pohtimaan kulttuurisesti moninaisen työelämän kysymyksiä. Kampanjassa 20 erilaisista taustoista tulevaa, Suomessa asuvaa somevaikuttajaa pyrkii herättämään keskustelua kulttuurisesti moninaisen työelämän mahdollisuuksista sekä sen esteistä – tietämättömyydestä, ehdollistumista ja uskomuksista. Kampanjaa vetää yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja arvopohjaisiin yhteistöihin erikoistunut vaikuttajamarkkinointitoimisto PING Helsinki.

Kampanjassa vaikuttajat ottavat esille erilaisia näkökulmia, esimerkiksi arjesta maahanmuuttajataustaisena työnhakijana, työntekijänä, yrittäjänä ja työnantajana. Esille tulevat erilaiset kulttuuriset todellisuudet suomalaisessa työelämässä sekä kulttuurien lukutaito modernina työelämätaitona. Kampanjan kanavina toimivat Instagram, TikTok, Facebook ja Youtube. Kaikki sisällöt julkaistaan vaikuttajien sekä muun muassa kootusti Instagram-tilillä @muutostoissa. Aihetunniste on #muutostoissa. Kampanjan tukena on yli 20 organisaation joukko kaupunkeja, oppilaitoksia, kansalaisjärjestöjä sekä merkittäviä työ- ja elinkeinoelämän toimijoita.

Eläkettä tasavertaisesti kaikesta työstä

Jotta suomalainen työelämä pysyy kilpailukykyisenä ja täyttää kulttuurisen yhdenvertaisuuden vaatimukset, työelämässä mukana olevilta vaaditaan asennemuutoksia, on kampanjan yksi keskeinen tausta-ajatus.

Työeläketurvalla ja työeläkejärjestelmällä on teemaan useita tulokulmia. Yhtäältä on selvää, että ikääntyvä Suomi tarvitsee modernia, kestävää ja kunnianhimoista väestöpolitiikkaa, jonka ratkaisuihin maahanmuutto lukeutuu. Suomen väestökehitys on kääntymässä ennusteiden mukaan laskuun jo 2030-luvulla. Ikääntyvä maa tarvitsee kipeästi ja nopeasti lisää työtä tekeviä ihmisiä. Tällä on vaikutuksensa koko hyvinvointivaltion kestävyyteen, myös eläketurvan rahoitukseen.

Ennen kaikkea työeläketurvassa on kuitenkin kyse työn ja elämisen edellytyksistä kaikille Suomessa asuville ja tänne haluaville.

– Ei kukaan tule Suomeen töihin ja elämään vahvistaakseen meidän eläkejärjestelmäämme. Olennaista on, että työeläketurvaa kertyy kaikesta työstä, ja että täällä työskennellyt voi luottaa siihen, että ansaittu eläke on odottamassa, kun eläkepäivät koittavat, sanoo viestintäpäällikkömme Jenni Heino.

Suomalaisessa työeläkemallissa eläkettä kertyy kaikesta työstä yhtäläisin säännöin, eikä eläkkeen karttumisella ole työsuhteen minimikeston tai -palkan osalta rajoitteita. Tämä ei ole itsestäänselvyys muualla maailmassa. Monissa muissa EU-maissa eläketurva rakentuu työnantaja- ja ammattialakohtaisista eläkkeistä, joiden ehdot vaihtelevat.

– Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus ovat jo paljon kiinteämpi osa Suomea kuin ehkä osaamme ajatellakaan. Suomen suurimpia elossa olevia ikäluokkia ovat tällä hetkellä 1980-luvulla ja 1990-luvun alkupuolella syntyneet eli kolme-neljäkymppiset. He ovat uusia suuria ikäluokkia sen takia, että Suomeen muutetaan nyt työn perässä enemmän kuin koskaan aiemmin, Heino huomauttaa.

Tämän hetken suurimmasta ikäluokasta eli vuonna 1983 syntyneistä jo 15 prosenttia on maahanmuuttajia.

PING Helsingin organisoimassa Muutostöissä-kampanjassa on mukana joukko somevaikuttajia ja organisaatioita. Voit katsoa ne alta.

Kampanjassa mukana olevat vaikuttajat

Mixed Finns
Almost Finns
Hidasta elämää
Tiedenaiset
Diana Rantamäki
Jasmin Hamid
Jasmin Ngo
Miisa Nuorgam
Khaled Aziz
Rodanny Mua
Aishah Muhammed
Jasmin ja Tuomas Timisjärvi
Jenny Belitz-Henriksson
Inari Fernandéz
Laura Roca
Dave Cad
Josh Western
Tuomo Kasanen

Kampanjassa mukana olevat organisaatiot

Vantaan kaupunki
Oulun kaupunki
Espoon kaupunki
Helsingin kaupunki
Tampereen kaupunki
Turun kaupunki
Kouvolan kaupunki
Helsingin seudun kauppakamari
Keuda
Haaga-Helia
Työeläkevakuuttajat Tela
Teknologiateollisuus
Palvelualojen työnantajat Palta
STTK
Akava
Sivista
Ammattiliitto Pro
Tekniikan Akateemiset TEK
Suomen Ekonomit
The Shortcut
International Professionals Finland
International Working Women of Finland
Monika-naiset Liitto

Lisätietoja

Telan osalta viestintäpäällikkö Jenni Heino, p. 040 170 4656
Koko kampanjasta Varpu Rusila, Senior Strategist, PING Helsinki, varpu(at)pinghelsinki.fi

Aiheeseen liittyvää

Suomeen tuli viime vuonna ennätysmäärä työntekijöitä ulkomailta. Asiantuntijat eivät usko, että kyseessä on poikkeus, vaan jopa uusi normi. Käsittelimme aihetta keväällä julkaisemassamme Salaisuuksien jäljillä -videosarjan jaksossa.

Olimme myös mukana E2 Tutkimuksen keväällä julkaisemassa haastattelututkimuksessa, jossa selvitettiin maahanmuuttajien kokemuksia työskentelystä ja elämisestä Suomessa. Haastatellut näkivät suomalaisessa työelämässä paljon hyvää, mutta tunnistivat myös ongelmakohtia.