Siirry sisältöön

Haemme joukkoomme johdon assistenttia

Työeläkevakuuttajat Telan tavoitteena on olla ennakoiva ja vastuullinen työeläkealan vaikuttaja. Tehtävämme on huolehtia työeläkejärjestelmän perusperiaatteiden säilymisestä pitkälle tulevaisuuteen. Tule meille työskentelemään yhteiskunnallisesti merkittävien teemojen parissa.

Etsimme nyt joukkoomme johdon assistenttia.

Vastuullasi on johdon työtä tukevien asioiden organisointi ja toteuttaminen. Työsi sisältää toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenten kokousten, tapaamisten ja aikataulujen järjestelyä sekä toimiston rutiinien koordinointia ja suunnittelua. Kykenet organisoimaan ja ennakoimaan oma-aloitteisesti monia juoksevia asioita, kuten matka-, tila- ja tapahtumajärjestelyjä sekä toimiston muita toistuvia käytäntöjä. Valmistelet ja kokoat kokouksissa tarvittavia materiaaleja. Olet toimistomme avainhenkilö, ja työpanoksellasi on merkittävä vaikutus arkemme sujuvuuteen.

Edellytämme sinulta aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä, joissa olet tottunut työskentelemään tiiviissä yhteistyössä organisaation johdon kanssa. Sinulla on kykyä ja motivaatiota tehdä hyvin monipuolisia tehtäviä sekä toistuvia rutiineja. Tehtävä edellyttää kykyä toimia järjestelmällisesti, oma-aloitteisesti ja vuorovaikutteisesti. Olet sujuva viestimään asioita sekä kirjallisesti että suullisesti. Arvostamme aiempaa työkokemusta edunvalvonta- tai järjestöympäristöstä. Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus esim. AMK-tutkinto sekä sujuva suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vastuullisen tehtävän, osaavien kollegoiden tuen työssä onnistumiseksi sekä viihtyisät työtilat Helsingin keskustassa.

Tehtävää koskeviin tiedusteluihin vastaavat

  • Telan taloudesta, hallinnosta ja kehittämisestä vastaava johtaja Mikael Kulikoff puh. 040 722 1270, tavoitettavissa ke 15.10. klo 15.00–17.00 ja
  • Arespartnersin konsultti Jarmo Virtanen puh 040 560 9585, varmimmin pe 10.10., ti 14.10. ja ke 22.10. klo 9.30–11.00.

Luottamukselliset soittopyynnöt välittää Arespartnersin Nina Kuusinen puh. 044 275 4654. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen Arespartnersin hakulomakkeen kautta 24.10.2025 mennessä.

Tule meille työkaveriksi!