Siirtoliike

Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 1/2021 valmistunut
Työeläkevakuutusten ensimmäinen siirtokierros kuluvalta vuodelta päättyi huhtikuun alussa. Siirtyneitä TyEL-vakuutuksia oli tammi-maaliskuussa lukumääräisesti 2 055 kappaletta ja siirtyneitä YEL-vakuutuksia 2…

Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto vuodelta 2020 valmistunut
Työeläkevakuutusten neljäs eli viimeinen siirtokierros viime vuodelta päättyi vuodenvaihteessa. Työeläkeyhtiöiltä saamiemme tietojen pohjalta olemme koonneet vuotta 2020 koskevan yhtiökohtaisen vakuutussiirtojen…

Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 3/2020 valmistunut
Työeläkevakuuttajien kolmas siirtokierros kuluvana vuonna on päättynyt lokakuun alussa. Tuore tilasto siirtoliikkeen osuuksista löytyy Siirtoliiketilastot -sivultamme. Tilastoon sisältyvät heinä-, elo-…

Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 2/2020 valmistunut
Työeläkevakuutusten toinen siirtokierros vuodelta 2020 on päättynyt heinäkuun alussa. Tilastoon sisältyvät huhti-, touko- ja kesäkuun aikana siirtyneet työeläkevakuutukset.

Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 1/2020 valmistunut
Työeläkevakuutusten ensimmäinen siirtokierros vuodelta 2020 on päättynyt huhtikuun alussa. Siirtyneitä TyEL-vakuutuksia oli tammi-maaliskuussa lukumääräisesti 1 959 kappaletta ja siirtyneitä YEL-vakuutuksia…

Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto vuodelta 2019 valmistunut
Työeläkevakuutusten neljäs siirtokierros vuodelta 2019 päättyi vuodenvaihteessa. Työeläkeyhtiöiltä saamiemme tietojen pohjalta olemme koonneet koko vuotta 2019 koskevan yhtiökohtaisen vakuutussiirtojen tilaston…

Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 3/2019 valmistunut
Työeläkevakuutusten kolmas siirtokierros vuodelta 2019 on päättynyt lokakuun alussa. Siirtyneitä TyEL-vakuutuksia oli heinä-syyskuussa lukumääräisesti 2 924 kappaletta ja siirtyneitä YEL-vakuutuksia…

Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 2/2019 valmistunut
Työeläkevakuutusten toinen siirtokierros vuodelta 2019 on päättynyt heinäkuun alussa. Tilastoon sisältyvät huhti-, touko- ja kesäkuun aikana siirtyneet työeläkevakuutukset. Tuorein tilasto…

Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 1/2019 valmistunut
Työeläkevakuutusten ensimmäinen siirtokierros vuodelta 2019 on päättynyt huhtikuun alussa.

Siirtoliikkeen tilastointi muuttuu – uusin tilasto julkaistu
Siirtoliiketiedot on tilastoitu aiemmin siten, että tammikuun alussa koottava tilasto on sisältänyt tietoja kuluvalta ja edelliseltä vuodelta. Vuoden 2019 alusta…