Uutiset
Uutisia Telan ja työeläkealan ajankohtaisista aiheista.
Janne Pelkonen pohtimassa vauvakadon merkitystä Radio Suomen Päivässä
Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan Suomessa syntyi kuluvan vuoden tammi-elokuussa reilu kolme tuhatta lasta vähemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana. Mitä…
Koeajo lähestyy – millaiseksi muuttuu liikenne?
Eläkejärjestelmän moottoria pitää huoltaa, mutta millaisia ajokelejä varten?
Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus pysyi vahvana heikentymisestä huolimatta
Vuosi 2022 jatkui sijoitusmarkkinoilla kevään ja alkukesän aikana negatiivisissa tunnelmissa. Entisestään kohonnut inflaatio ja talouden heikot näkymät heikensivät sijoitusmarkkinoiden yleistä…
Yrittäjän eläkelain täsmennys vähentäisi alivakuuttamisen aiheuttamia ongelmia
Yrittäjän eläkelakia (YEL) koskeva hallituksen lakiesitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Osallistuimme sosiaali- ja terveysvaliokunnan kutsumana esitystä koskevaan kuulemiseen ja toimitimme…
Nimitys Telassa: Riku Siivonen viestinnän asiantuntijaksi
Riku Siivonen (45) on nimitetty Työeläkevakuuttajat Telan viestinnän asiantuntijaksi.
Koulu on ikääntyvän yhteiskunnan tärkein instituutio, totesi Suvi-Anne Siimes Työelämäfoorumissa
Suomen sijoittuminen kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa on viime vuosina laskenut ja merkittävä osuus nuorista jää pelkän peruskoulun varaan. Toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimeksen mukaan…
Työeläkevarat laskivat 9 miljardia vuoden toisella neljänneksellä
Suomalaisten työeläkkeiden rahoituksessa käytettävät eläkevarat jatkoivat laskuaan vuoden toisen neljänneksen aikana. Varat laskivat 9 miljardia ja niitä oli kesäkuun päättyessä…
Sijoitusjakauma ja tuotot kesäkuun 2022 lopussa – työeläkevakuuttajien osavuositietojen julkaisu käynnistynyt
Ensimmäiset työeläkevakuuttajat ovat julkaisseet sijoitustoimintansa tulostiedot vuoden toiselta neljännekseltä eli kesäkuun lopun tilanteesta. Julkaistujen tietojen pohjalta olemme aloittaneet myös omilla…
Siimes avaa yrittäjän eläkelain uudistamisen syitä Ylen Politiikkaradiossa
Eduskunta saa tänä syksynä käsiteltäväkseen yrittäjän eläkelain (YEL) muutosesityksen. Toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen keskustelivat lakiesityksestä…
Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 2/2022 valmistunut
Työeläkevakuutusten toinen siirtokierros kuluvalta vuodelta on päättynyt heinäkuun alussa. Olemme koonneet tiedot siirtyneiden TyEL- ja YEL-vakuutusten lukumäärästä sekä TyEL-vakuutusten siirtoliikkeen…