Uutiset
Uutisia Telan ja työeläkealan ajankohtaisista aiheista.
Telan edustaja AEIP:n varapuheenjohtajana vaihtuu
Eläke- ja sosiaaliturva-asioiden eurooppalaisen edunvalvontajärjestö AEIP:n hallituksen jäseneksi on valittu uutena Telan edustajana Työeläkeyhtiö Elon yhteiskuntasuhdejohtaja Katja Veirto. Samalla Veirto…
Työeläkevakuuttajien insolvenssi -selvitys julkaistu
Olemme teettäneet selvityksen yksityisalojen työeläkevakuuttajien selvitystilaa ja konkurssia koskevasta lainsäädännöstä.
Työeläkerahan kiertokulku -kuvat päivitetty vuoden 2021 tiedoilla
Olemme päivittäneet verkkosivuiltamme löytyvät työeläkerahan kiertokulkua hahmottavat kuvat vastaamaan vuoden 2021 tietoja. Kuvissa on eritelty kerättävät maksut, maksetut työeläkkeet sekä…
Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vakavaraisuus heikkeni alkuvuonna
Vuosi 2022 on alkanut sijoitusmarkkinoilla haastavissa merkeissä muun muassa kohonneen inflaation ja Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen vuoksi. Osakekurssit ovat olleet…
Työeläkealan it-kulut jatkoivat laskusuunnassa
Suomalaisten työeläkevakuuttajien tietojärjestelmäkulut olivat vuonna 2021 yhteensä noin 223* miljoonaa euroa. Vuoteen 2020 verrattuna kulut laskivat kaikkiaan noin 15* miljoonalla…
Tilinpäätös- ja markkinaosuustiedot vuodelta 2021 julkaistu
Työeläkevakuuttajien tilinpäätöstiedot vuodelta 2021 on julkaistu tänään osana Eläketurvakeskuksen julkaisemaa Työeläke-lehden numeroa 2/2022. Tilinpäätösliite kokoaa yhteen kaikkien työeläkevakuuttajien tilinpäätöslukuja vuodelta…
Euroopan komissiolta ei merkittäviä huomioita Suomen julkiselle taloudelle
Euroopan komissio julkaisi viime viikolla talousennusteen keväälle 2022 sekä koronakriisin tauon jälkeen myös maakohtaiset suositukset jäsenmaille vuosiksi 2022–2023. Suomen julkisen…
Työeläkevarat laskivat alkuvuoden aikana 7 miljardia – loppuvuoteen liittyy epävarmuutta
Suomalaisten työeläkkeiden rahoituksessa käytettävät eläkevarat laskivat 7 miljardia vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Varoja oli maaliskuun päättyessä 248 miljardia euroa. Laskua…
Työmarkkinat kaipaavat huokoisuutta, toteaa Suvi-Anne Siimes
Suomalainen työelämä on luonteeltaan hyvin ON/OFF: joko töissä ollaan täysillä tai sitten täysin työelämän ulkopuolella. Tähän tulisi saada muutos, toivoo…
Työeläkevakuuttajien sijoitusjakauma ja tuotot maaliskuun 2022 lopussa – osavuositiedot julkaistu
Kuusi suurinta työeläkesijoittajaa julkaisivat viime viikolla sijoitustoimintansa tulostiedot vuoden ensimmäisen neljänneksen eli maaliskuun lopun tilanteesta. Sijoitusmarkkinat muuttuivat alkuvuodesta epävarmoiksi, ja…