Uutiset
Uutisia Telan ja työeläkealan ajankohtaisista aiheista.
Lakiesitys työeläkkeiden rahoitussäädösten muuttamisesta ja yhtiökohtaisesta hoitokustannusosasta annettu eduskunnalle
Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen koskien työeläkkeiden rahoitussäädöksiä. Ehdotetulla muutoksella mahdollistettaisiin vanhuuseläkevastuiden joustaminen alaspäin poikkeuksellisen heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa.
Yksityisalojen työeläkevakuuttajien vahva vakavaraisuus helpottaa heikentyneiden talousnäkymien vastaanottoa
Toinen koronavuosi 2021 sujui sijoitusmarkkinoilla suotuisissa merkeissä, ja työeläkevakuuttajat onnistuivat kasvattamaan eläkevarallisuutta. Helmikuun lopussa käynnistynyt Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti kuitenkin…
Tutustu toimintaamme vuodelta 2021
Toimintamme ytimessä oli työeläkejärjestelmän vahvistaminen ja alan toimintaympäristöön vaikuttaminen. Tavanomaisen ja vuosittain toistuvan tekemisen rinnalle mahtui myös nippu uusia hankkeita…
Valtaosa 255 miljardin työeläkevaroista on sijoitettu tuoreen analyysin mukaan vastuullisesti
Työeläkevakuuttajat Telan uuden analyysin mukaan valtaosa suomalaisten työeläkevaroista on sijoitettu vastuullisesti. Analyysi tarkastelee vastuullista sijoittamista erilaisten kansainvälisten sitoumusten kautta. Suurin…
Työkyvyttömyyseläkkeiden kehityksessä myönteinen käänne
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi viime vuonna 17 500 henkilöä, kertoo Eläketurvakeskus. Uusien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä oli viime vuonna koko 2000-luvun alhaisin. Vuoteen 2020…
Työeläkevarojen kasvu vuonna 2021 vahvisti eläkkeiden rahoitusta – vahvoista asemista vaikeaan alkuvuoteen
Suomalaisten työeläkkeiden rahoituksessa käytettävät eläkevarat kasvoivat yhteensä 255 miljardiin euroon vuoden 2021 aikana. Kasvua tuotti osake- ja erityisesti pääomasijoitusten vahva…
Työeläkevakuuttajien sijoitusjakauma ja tuotot vuoden 2021 lopussa
Kuusi suurinta työeläkesijoittajaa ovat julkaisseet tilinpäätöstietonsa vuodelta 2021. Päättynyt vuosi oli tuottomielessä erittäin vahva, kun sijoitustoiminnan nettotuotto vaihteli 12,6 ja…
Tilinpäätöstietojen julkaisu vuodelta 2021 käynnistynyt
Työeläkevakuuttajat ovat alkaneet julkistaa tilinpäätöstietojaan vuodelta 2021. Julkaistujen tietojen pohjalta olemme aloittaneet myös omilla sivuillamme olevien, työeläkevakuuttajien sijoitusjakauma- ja tuottotietoja…
Eläke is out there -vlogi: Miten suomalaisten työkyky on kehittynyt koronan aikana?
Suomalaisten työkyvyn kehitykseen liittyy nyt suurta epävarmuutta. Työkyvyttömyys on edelleen suuren mittaluokan haaste. Tuore vlogimme laittaa positiiviset ja negatiiviset trendit…
Siimes iAreenassa: Eläkejärjestelmän pitkäjänteistä huoltamista tarvitaan
Miltä Euroopan eläkejärjestelmät näyttävät eläkeläisen ja eläketurvan kehittymisen näkökulmista? Millainen on Suomen eläkejärjestelmän tulevaisuus? Toimitusjohtajamme Suvi-Anne Siimes puhui teemoista työeläkeyhtiö…