Työeläkevakuuttajat
Saavutettavuusvaatimukset eräille digitaalisille palveluille
Annoimme lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle koskien valtioneuvoston asetusta saavutettavuusvaatimuksista eräille digitaalisille palveluille. Asetus liittyy Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin tuotteiden…
Julkisen hallinnon automaattinen päätöksenteko
Annoimme lausunnon oikeusministeriölle koskien luonnosta hallituksen esitykseksi eduskunnalle julkisen hallinnon automaattista päätöksentekoa koskevaksi lainsäädännöksi.
Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto 1/2022 valmistunut
Työeläkevakuutusten ensimmäinen siirtokierros tältä vuodelta päättyi huhtikuun alussa. TyEL-vakuutuksia siirtyi työeläkeyhtiöstä toiseen alkuvuoden aikana yhteensä 2 180 kappaletta, YEL-vakuutuksia puolestaan…
Digitaalista henkilöllisyyttä koskeva lainsäädäntö
Annoimme lausunnon valtiovarainministeriölle koskien hallituksen esitystä eduskunnalle digitaalista henkilöllisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi.
Tulorekisteriyksikön toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2023
Annoimme yhdessä Eläketurvakeskuksen kanssa lausunnon Verohallinnon Tulorekisteriyksikölle koskien Tulorekisteriyksikön toiminta- ja taloussuunnitelmaa vuodelle 2023.
Tulorekisteriyksikön toimintakertomus vuodelta 2021
Annoimme yhdessä Eläketurvakeskuksen kanssa lausunnon Verohallinnon Tulorekisteriyksikölle koskien Tulorekisteriyksikön toimintakertomusta vuodelta 2021.
Työeläkevakuuttajien vastuullisuudella edistetään kestävää kehitystä
Työeläkevakuuttajien perustehtävänä on työeläkkeiden ja toimeentulon turvaaminen nykyisille ja tuleville sukupolville työeläkejärjestelmän avulla. Tämä toimii lähtökohtana lainsäädännön lisäksi vastuulliselle toiminnalle.…
Etäkokoukset ja etäosallistuminen osakeyhtiöissä, asunto-osakeyhtiöissä ja osuuskunnissa
Annoimme lausunnon oikeusministeriölle koskien Etäkokoukset ja etäosallistuminen osakeyhtiöissä, asunto-osakeyhtiöissä ja osuuskunnissa -työryhmän mietintöä.
Direktiivi monikansallisten konsernien globaalin verotuksen vähimmäistason varmistamisesta
Annoimme lausunnon valtiovarainministeriölle koskien ehdotusta neuvoston direktiiviksi monikansallisten konsernien globaalin verotuksen vähimmäistason varmistamisesta unionissa.
Työeläkeyhtiöiden vakuutussiirtojen tilasto vuodelta 2021 valmistunut
Työeläkevakuutusten neljäs eli viimeinen siirtokierros viime vuodelta päättyi vuodenvaihteessa. Työeläkeyhtiöiltä saamiemme tietojen pohjalta olemme koonneet vuotta 2021 koskevan yhtiökohtaisen vakuutussiirtojen…